Pinkin sävyinen viikko – The Butik Roosa nauha -keräys

Pinkin sävyinen viikko – The Butik Roosa nauha -keräys

Tällä viikolla vietetään Roosa nauha -viikkoa, joka huipentuu perjantaina 9.10 Roosa nauha -päivään. Syöpäsäätiön Roosa nauha – keräys tukee suomalaista, korkealaatuista syöpätutkimusta sekä neuvontaa. Lahjoitusten avulla vaikutetaan myös hoitojen kehittämiseen.

005510pieni009510pieni

Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman. Vuonna 2015 Roosa nauha -keräystä vietetään jo 13.kertaa Suomessa. Tämän vuoden kampanjateemaksi valittiin välittäminen – Käsi sydämellä.

Rintasyöpään sairastuu noin 4800 naista vuodessa. Sairaus koskettaa sairastuneen lisäksi koko tämän lähipiiriä, jonka antama tuki onkin korvaamaton apu taistelussa sairautta vastaan. Tukemalla toinen toistamme voimme viedä rintasyövän tutkimusta eteenpäin ja samalla tarjota tukea ja neuvontaa niille, joita sairaus koskettaa. Vuoden 2015 nauhan on suunnitellut muotisuunnittelijana tunnettu Katri Niskanen.

Tämän vuoden nauhassa on nähtävissä auttamista symboloivat kädet. Kädet muistuttavat meitä siitä, että pienilläkin teoilla voi olla niiden saajalle suuri merkitys. Katrille käsien piirtäminen nauhaan oli muutoinkin hyvin luontevaa. Hän kertoo käsillä työskentelemisen olevan hänelle itselleen erittäin tärkeää.

”Pienillä teoilla on väliä. Haluan omalla panoksellani tukea syöpätutkimusta, sekä kannustaa ihmisiä huolehtimaan itsestään ja toisistaan. Suunnittelin kädet nauhaan symboloimaan auttamista ja välittämistä”, Katri kertoo. (lähde Syöpäsäätiö).

019510pieni011510pieni

Me The Butikissa uskomme, että kokonaisvaltainen hyvinvointi ja sairauksien ennaltaehkäisy on monen tekijän summa. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Sisäisesti ja ulkoisesti jatkuva altistuminen esimerkiksi haitallisille kemikaaleille voi vaikuttaa siihen kuinka terveänä pysymme. Iho on ihmisen suurin elin ja sen kautta imeytyy kehoomme päivittäin suuria määriä erilaisia vaikuttavia aineita. Siihen kuinka ihomme ja kehomme voi, voimme vaikuttaa monella eri tapaa. Haluamme omalta osaltamme tuoda esille kosmetiikan luonnonmukaisia vaihtoehtoja, jotka hoitavat ihoa luonnon luksus raaka-aineilla ekologisesti ja ilman eläinkokeita. Tästä syystä olemme mukana Roosa nauha -keräyksessä omalla keräyspotilla. Voit tehdä lahjoituksen The Butik Roosa nauha -keräykseen täältä, kaikki lahjoitukset menevät lyhentämättömänä Syöpäsäätiölle.

Kiitos tuestasi tärkeän asian puolesta!

Aurinkoisin maanantaiterveisin,

Katja



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *