Rakastettava Misellivesi – ihonhoidon hellävarainen tehotuote

Rakastettava Misellivesi – ihonhoidon hellävarainen tehotuote

Misellivesi on ollut jo pidemmän aikaa IN -tuote ihonhoidossa. Useat brändit ovat tuotteet markkinoille oman misellivetensä, niin myös Naturado. Naturadon misellivesi on saanut paljon kiitosta asiakkailta ja bloggareilta sen puhdistus- ja kosteutustehonsa takia. Mutta mikä misellivesi oikein on ja miksi siitä puhutaan?

Misellivesi on ranskalainen kosmetiikkakeksintö, jonka nimeen vannovat nykyisin niin kiireiset huippumallit kuin aivan me tavalliset nerokkaasta ja tehokkaasti ihonhoidosta kiinnostuneet kuluttajat. Nimensä tuote on saanut pienistä ”misellisoluista”, jotka vetävät puoleensa likaa. Nude blogin Erika on kirjoittanut kattavan postauksen misellivesien toiminnasta, voit lukea postauksen täältä.

052pienimusthaveblogi2

Itse en ole käyttänyt muita misellivesiä kuin Naturadon misellivettä, joten korostan että tässä postauksessa puhun nimenomaan Naturadon tuotteesta ja mm. sen sisältämistä raaka-aineista ja käyttöominaisuuksista. Yleisesti ottaen kuitenkin miselliveden tarkoitus on olla vähän enemmän kuin kasvovesi. Kasvovesi viimeistelee puhdistuksen, misellivesi vähän vielä enemmän. Kasvovesi valmistaa ihon kosteusvoiteelle, misellivesi vähän vielä enemmän.

Miselliveden puhdistusteho liittyy siis mikroskooppisen pieniin misellisoluihin, jotka magneetin tavoin nappaavat epäpuhtaudet ja lian syvemmältä ihohuokosista, kun kasvovesi puhdistaa vain pintapuolisesti. Misellivettä voi käyttää kasvoveden tavoin puhdistuksen viimeistelyyn, mutta useat käyttävät tuotetta meikin puhdistuksessa pelkästään. Itse olen käyttänyt tuotetta sekä että. Yleisimmin vesi-putsari-pesun jälkeen kasvoveden sijaisena mutta niinä iltoina kun on sattunut jo torkahtamaan sohvalle, eikä halua enää virkistää itseään vesipesulla, hoituu misellivedellä koko meikin putsaus. Misellivettä ei huuhdella vedellä pois, jotta hoitavien ainesosien hyöty tulee käyttöön. Tarpeeksi monta vanulappua kun käyttää niin tämäkin siis onnistuu hienosti. Vinkki! Kostuta vanulappu vedellä ja kaada siihen misellivesi. Näin et joudu turhaan käyttämään tuotetta liian paljon, koska vanulappu imee sitä itseensä ison määrän. Aamupuhdistuksessa misellivedestä on tullut korvaamaton tuote, sekä hetkinä kun vesipesu kasvoille ei ole mahdollista. On uskomatonsa kuinka paljon yön aikana iho erittää likaa ja siksi hellävarainen mutta kunnollinen puhdistus aamuisin on erittäin suositeltavaa. Tuote jättää todella puhtaan, raikkaan ja hengittävän olon iholle!

208pieniIMG_0178pieni

Hoitavuutta Naturadon misellivedessä tarjoavat kukkaisvedet, ruusuvesi ja ruiskukkavesi. Ne virkistävät ja kosteuttavat ihoa ja tehostavat miselliveden jälkeen laitettavan hoitotuotteen tehoa. Tämä misellivesi sisältää myös tehokosteuttavaa hyaluronihappoa, jonka vaikutuksista kirjoitimme aiemmin tällä viikolla. Voit lukea siitä täältä. Puhdistamisen lisäksi misellivesi siis hoitaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Kesällä en välillä tarvinnut päivävoidetta lainkaan misellivedellä tehdyn aamuputsauksen jälkeen, vaan tuote riitti kosteuttamiseen koko päivän ajaksi. Tässä vinkki myös miehille! Pyyhi misellivedellä kasvosi parranajon jälkeen tai kaada pieni määrä miselliä kädellesi, vaahdota hiukan ja painele tuote kasvoillesi. Misellivesi rauhoittaa ja hoitaa ihoa parranajon jälkeen.

Misellivesijuliste

”Naturado Misellivesi onkin ollu minulla käytössä eniten iltaisin kasvovetenä. Sellaisena se on todella kosteuttava ja myös hellävarainen. Ihoni kohdatessa jonkinlaista herkistymistä pari viikkoa sitten, tämä ei kirvellyt, vaikka moni tuote kirveli. Tässä käytössä Misellivesi korvaa tietysti halutessa myös kosteuttavan seerumin. Muutaman kerran olen myös putsannut Misellivedellä meikit ja ne saa sillä todella hyvin pois.” Näin totesi Luonnonkaunis – blogin  Jonna tuotetestauksen jälkeen.

Maria Glow blogissa puhuttiin puolestaan akneihon hoidosta ja mukaan suosituksiin pääsi Naturado Misellivesi. ”Misellivedellä saa hyvin testattua pesun jälkeen, jääkö kasvoille vielä jäämiä meikistä. Tee testi: Pese kasvot normaalisti ja pyyhi kasvot vanulapulla, jossa on misellivettä. Jos vanulappuun jää meikkiä, niin tiedät ettei puhdistusaineet ole tarpeeksi tehokkaita. Erityisesti leuan alta kannattaa tarkistaa, sillä se jää helposti vähemmälle huomiolle. Itse puhdistan meikit öljyputsarilla ja sitten vielä varsinaisella kasvoputsarilla. Näin saan varmasti kaiken meikin pois kasvoilta. Kokeile esimerkiksi Naturado Eau HA Micellaire* hyaluronihappoa sisältää misellivettä. ”

Misellivettä on saatavilla kahdessa eri koossa. Kotiin on hyvä ostaa 500 ml pumppupullo (29,90€) ja reissukassiin pienempi 100 ml pullo (9,90€). Reissussa misellivesi onkin ehdoton; sanonta ”reissussa rähjääntyy” pitää paikkaansa ainakin minun kohdallani. Matkustin sitten junalla, lentokoneella tai autolla, pitkien matkojen istuminen heikentävät kropan luonnollista toimintaa ja nestekiertoa, ja oloni tuntuu aina vähän nuhjuiselta. Puhumattakaan etelän reissulla helteessä tarpoessa kävellen. Näinä hetkinä misellivedellä ihon freshaus tuntuu niin jumalaiselta, että ihmettelen lähinnä kuinka sitä onkaan joskus selvinnyt ilman tätä tehotuotetta.

Ihonhoitoterveisin,

Johanna



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *