Blog


Vuoden 2017 kolme tähtituotetta

31

joulu 2017

Vuoden 2017 kolme tähtituotetta

Mitkä kolme tuotetta ansaitsevat tulla nostetuksi esille vuoden viimeisen päivän blogipostauksessa? Valinta ei ollut aivan helppo, mutta pitkien pohdintojen jälkeen päädyimme seuraavaan kolmikkoon: Rosalia Hypoallerginen 24h kasvovoide Syksyllä markkinoille saapunut tuote on osoittautunut varsinaiseksi ihmevoiteeksi. Sen käyttäjiä ovat paitsi tuokuyliherkät asiakkaamme, myös herkästä ja helposti reagoivasta ihosta kärsivät asiakkaat. Voide on hoitava ravinnerikkaan sisältönsä ansiosta ja ihana myös siksi, että se soveltuu täydellisesti meikin alle….

Read More


Back to basics – Naturado Karite perusvoide

30

loka 2017

Back to basics – Naturado Karite perusvoide

Naturado Karite perusvoide on ollut pitkään yksin sarjan myydyimmistä tuotteista. Eikä suotta. Nimensä mukaisesti perusvoide soveltuu useisiin eri käyttötarkoituksiin ja hyvän hinta – laatu ominaisuutensa puolesta sitä voi huoletta käyttääkin koko perheen ihonhoitoon. Karite eli sheavoita, kaakaovoita, mustaherukanlehtiuutetta, auringonkukka – risiini ja viinirypälesiemenöljyä sisältävä voide rauhoittaa, uudistaa ja antaa pitkäaikaista kosteutusta kasvojen ja vartalon iholle. Voide soveltuu kaikille ihotyypeille ja koko perheen ihon hoitoon mutta erityisesti siitä…

Read More


Lomailijan parhaat ystävät! Naturado matkailijan tuotesetti.

30

touko 2017

Lomailijan parhaat ystävät! Naturado matkailijan tuotesetti.

Lomailijan ikuinen ongelma on tavaran paljous. Kosmetiikka vie yllättävän paljon tilaa matkalaukusta ja se myös lisää merkittävästi laukun painoa. Mökkireissulle lähtiessäni viikonloppuna pakkasin mukaan omat luottotuotteeni Naturadolta ja tajusin, että ne kaikki olivat 100 ml tai alle kokoisissa pakkauksissa! Tämä informaatio oli sangen miellyttävä, sillä monesti lyhyemmät reissut mennään käsimatkatavaroilla. Kuvan Jasmin dream suihkushampoolla voit pestä niin hiukset kuin vartalonkin ja käsienpuhdistusgeeli huolehtii käsihygieniasta matkan…

Read More


Naturado Karite -tuoteperhe: suojaa, hoitoa ja hemmottelua kuivalle iholle

04

huhti 2017

Naturado Karite -tuoteperhe: suojaa, hoitoa ja hemmottelua kuivalle iholle

Karite-tuoteperhe on suosittu kuivan ihon hoidossa sekä hyvinvoivan ihon ylläpidossa kuivuutta vastaan. Karite- eli toiselta nimeltään sheavoi sisältää paljon iholle hyödyllisiä rasvahappoja ja vitamiineja, jotka poistavat kuivuutta tehokkaasti sekä rauhoittavat ja hoitavat ihoa. Vaikka 100% karitevoi on tuhtia tavaraa, ei se tuki ihoa, vaan antaa sen hengittää hyvin. 100% karitevoi (13,50€ 75 ml) sopii täsmätuotteeksi kuivimpien ihoalueiden hoitoon. Atoopikot käyttävät sitä kuiville ihoalueille taipeissa ja…

Read More


Kätevät matkaseuralaiset mukaan kesän reissuille

15

kesä 2016

Kätevät matkaseuralaiset mukaan kesän reissuille

Kesälomalla moni suuntaa matkoille, mökille, veneilemään tai vierailulle sukulaisten luo. Pakkaaminen tuottaa usein haasteita kun mukaanotettavaa on paljon ja siksi monikäyttöiset ja pakkauskooltaan pienemmät kosmetiikkatuotteet ovat mukavia matkaseuralaisia. Tässä muutama vinkki tuotteista, jotka on monellakin tapaa käteviä pitää matkoilla mukana: Naturado Misellivesi 9,90€ Tämä yksi Naturado sarjan myydyimmistä tuotteista soveltuu kasvovedeksi puhdistamaan ja raikastaamaan ihoa mutta myös meikin puhdistukseen. Kesällä iho hikoilee ja kerää epäpuhtauksia….

Read More


Fashion week – Huolehdi syysihosta, kuori ja kosteuta

15

loka 2015

Fashion week – Huolehdi syysihosta, kuori ja kosteuta

Syksy on ankaraa aikaa iholle. Tuuli, kylmyys, sisäilman muutokset kuivempaan suuntaan sekä päivittäiset lämpötilojen vaihdokset aiheuttavat usein iholle murheita. Tästä syystä nyt onkin hyvä hetki kiinnittää huomiota ihonhoitorutiineihin. Tässä muutama vinkki! Kuorinnalla eloa ihoon! Kuorinnalla poistetaan kuollut ihosolukko ja annetaan iholle näin paremmat valmiudet ottaa vastaan hoitavien tuotteiden ainesosia. Kuorinta luonnollisesti myös kirkastaa ihoa. Sisäilman muuttuessa kuivemmaksi huomaan, että säärieni iho alkaa olla päivä päivältä…

Read More