Blog


Vuoden 2017 kolme tähtituotetta

31

joulu 2017

Vuoden 2017 kolme tähtituotetta

Mitkä kolme tuotetta ansaitsevat tulla nostetuksi esille vuoden viimeisen päivän blogipostauksessa? Valinta ei ollut aivan helppo, mutta pitkien pohdintojen jälkeen päädyimme seuraavaan kolmikkoon: Rosalia Hypoallerginen 24h kasvovoide Syksyllä markkinoille saapunut tuote on osoittautunut varsinaiseksi ihmevoiteeksi. Sen käyttäjiä ovat paitsi tuokuyliherkät asiakkaamme, myös herkästä ja helposti reagoivasta ihosta kärsivät asiakkaat. Voide on hoitava ravinnerikkaan sisältönsä ansiosta ja ihana myös siksi, että se soveltuu täydellisesti meikin alle….

Read More


Tuotesetti herkän ja kuivan ihon hoitoon

28

syys 2017

Tuotesetti herkän ja kuivan ihon hoitoon

Rosalia ihonhoitosarja on suunniteltu kuivan ja herkän ihon hoitoon. Esittelemme nyt kolme tuotetta, jotka soveltuvat hyvin myös tuoksuyliherkille. Lait D -make puhdistusmaito Rosalia puhdistusmaidon vahvuus on sen ominaisuus puhdistaa meikkiä hellävaraisesti mutta tehokkaasti. Maitoa voi käyttää normaaliin tapaan kaatamalla sitä pienen määrän vanulappuun ja pyyhkimällä kasvot kunnes meikkiä ja likaa ei irtoa. Tuotetta voi käyttää myös veden kanssa perus putsarin tapaan. Ravitsevia kasviöljyjä ja –kukkaisvesiä…

Read More


Herkkä ja helposti reagoiva iho – mikä avuksi?

23

kesä 2017

Herkkä ja helposti reagoiva iho – mikä avuksi?

Ihon kutina ja kuivuus, tukkeumat ja nenää ärsyttävät tuoksut. Monilla meistä iho ja aistit reagoivat joko säännöllisesti tai tiettyinä aikakausina erilaisiin ärsykkeisiin. Ja kuinka inhottavaa ja kokonaisvaltaista se onkaan kun oma iho voi huonosti? Iho on ihmiskehon suurin elin ja sen hyvinvointiin vaikuttavat monet tekijät. Stressi ja kuukausittain muuttuva hormonitoiminta vaikuttavat monella meistä naisista ihon kuntoon ja itse huomaan sen epämääräisinä näppylöinä ja toisaalta myös…

Read More


Kätevät matkaseuralaiset mukaan kesän reissuille

15

kesä 2016

Kätevät matkaseuralaiset mukaan kesän reissuille

Kesälomalla moni suuntaa matkoille, mökille, veneilemään tai vierailulle sukulaisten luo. Pakkaaminen tuottaa usein haasteita kun mukaanotettavaa on paljon ja siksi monikäyttöiset ja pakkauskooltaan pienemmät kosmetiikkatuotteet ovat mukavia matkaseuralaisia. Tässä muutama vinkki tuotteista, jotka on monellakin tapaa käteviä pitää matkoilla mukana: Naturado Misellivesi 9,90€ Tämä yksi Naturado sarjan myydyimmistä tuotteista soveltuu kasvovedeksi puhdistamaan ja raikastaamaan ihoa mutta myös meikin puhdistukseen. Kesällä iho hikoilee ja kerää epäpuhtauksia….

Read More


Cattier kasvovoiteet eri ihotyypeille – hoitoa ja suojaa laadukkailla raaka-aineilla

27

touko 2016

Cattier kasvovoiteet eri ihotyypeille – hoitoa ja suojaa laadukkailla raaka-aineilla

Cattier Paris sarjan kasvovoiteet on jaoteltu eri ihotyyppien mukaisesti. Voiteita kuvaillaan nimellä päivävoide mutta etenkin näin kesäaikaan, voisimme sanoa voiteiden sopivan ympärivuorokautiseen käyttöön. Yhteistä kaikille voiteille on riittoisuus, hyvä imeytyvyys sekä erityisen hyvä hinta-laatusuhde! Kuivalle ja herkallä iholle ruusua ja jojobaa Kuivan ihon voide sisältää mm. jojobaöljyä, ruusuvettä sekä kurpitsansiemenöljyä. Voide rauhoittaa ja ravitsee ihoa sekä suojaa sitä vapailta radikaaleilta ja ylläpitää ihon luonnollista kosteustasapainoa….

Read More


Fashion week – Huolehdi syysihosta, kuori ja kosteuta

15

loka 2015

Fashion week – Huolehdi syysihosta, kuori ja kosteuta

Syksy on ankaraa aikaa iholle. Tuuli, kylmyys, sisäilman muutokset kuivempaan suuntaan sekä päivittäiset lämpötilojen vaihdokset aiheuttavat usein iholle murheita. Tästä syystä nyt onkin hyvä hetki kiinnittää huomiota ihonhoitorutiineihin. Tässä muutama vinkki! Kuorinnalla eloa ihoon! Kuorinnalla poistetaan kuollut ihosolukko ja annetaan iholle näin paremmat valmiudet ottaa vastaan hoitavien tuotteiden ainesosia. Kuorinta luonnollisesti myös kirkastaa ihoa. Sisäilman muuttuessa kuivemmaksi huomaan, että säärieni iho alkaa olla päivä päivältä…

Read More


Vita Liberata – paras itseruskettava, mutta miksi?

03

elo 2015

Vita Liberata – paras itseruskettava, mutta miksi?

Osallistuin viikonloppuna upeisiin häihin Porvoon Haikon kartanossa. Perjantaina muistin, että iho voisi kaivata rusketusta ja päätin kokeilla ensimmäistä kertaa dark sävyistä Vita Liberatan itseruskettavaa lotionia kropalle. Jälleen kerran, lopputulos oli erittäin hyvä. Olen aikaisemmin käyttänyt medium sävyä mutta nyt kesäaikaan tämä dark tuntuu toimivan vielä paremmin. Yksi levityskerta riittää ja lopputuloksena on kaunis, luonnollisen päivettynyt iho. Monet bloggarit ovat viime vuosina hehkuttaneet Vita Liberata -sarjan…

Read More