Blog


Katsaus taaksepäin – vuoden 2016 parhaimmistoa ja inspiroivia blogipostauksia sekä uuden vuoden lupauksia

11

tammi 2017

Katsaus taaksepäin – vuoden 2016 parhaimmistoa ja inspiroivia blogipostauksia sekä uuden vuoden lupauksia

Vuonna 2016 The Butikissa tapahtui paljon uudistuksia tuotevalikoimassa ja tämän rinnalla säilyttivät tutut suosikit paikkansa suosituimpien tuotteiden parissa. Kokonaisuudessaan luonnonkosmetiikan saralla olemme huomanneet kuluttajissa kasvavan innostuksen luonnonkosmetiikkaa kohtaan. Ihmisten tietoisuus omaa kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan on kasvaa jatkuvasti, mistä olemme oikein iloisia! Kolme meille uutta sarjaa saapuivat valikoimaamme vuoden 2016 aikana. Kaksi suomalaista sarjaa, Valkoinen lanka ja Flow kosmetiikka, sekä Schmidt’s deodorantit. Valkoinen lanka on osoittautunut…

Read More


Viikon tarjoustuotteet: Vartalon ihon hoito – heipat hilseileville säärille!

20

loka 2016

Viikon tarjoustuotteet: Vartalon ihon hoito – heipat hilseileville säärille!

Kuulun varmasti monen pohjoismaissa elävän ryhmään vartaloni ihon vuosirytmissä; näihin aikoihin vartalon iho alkaa näyttää paljon enemmän kuivumisen merkkejä kuin kesällä. Tähän on useita syitä. Vartalon iholla on vähemmän talirauhasia kuin kasvoilla, jolloin luonnollista talia ei erity niin paljon. Myös monet vaatteet, varsinkin keinokuituiset, kuivattavat ihoa, eikä iho saa syksyaikaan auringon valosta vitamiinia toimiakseen täysillä. Syksy -ja talviaikaan ilma on kuivempaa ja viima kuivattaa ja…

Read More


Viikon tarjoustuotteet: Zao Make-up

22

syys 2016

Viikon tarjoustuotteet: Zao Make-up

Kuten otsikosta ilmeni, tällä viikolla tarjoustuotteita on aivan valtavasti! Kaikki tällä hetkellä varastossa olevat Zaon meikit saat -20% etuhintaan! Nyt jos koskaan kannattaa päivittää meikkipussin sisältö uusiksi tai ottaa täydennystä entisten tuotteiden joukkoon. Ja miksi Zao, tässä muutama esimerkki: -100% luonnonmukainen, sertifioitu värikosmetiikkasarja -Mahdollisuus hankkia monista tuotteista täytepakkaukset entisten tilalle -Tuotteiden ainesosat mietitty tarkkaan tukemaan ihon hyvinvointia ja kosteustasapainoa -Todella täyteläiset pigmentit, näyttävä meikki pienemmällä määrällä…

Read More


Viikon tarjoustuotteet: Aamun tehokolmikko

15

syys 2016

Viikon tarjoustuotteet: Aamun tehokolmikko

Aamuisin haluan ihonhoidon suoriutuvan vähillä tuotteilla ja nopeasti, ihan vain siksi etten ole aamuihminen ja kiire meinaa yllättää joka aamu. Tähän onkin löytynyt ällistyttävän hyvät tuotteet Naturadosta ja Rosaliasta! Vaikka illalla olet pessyt kasvosi, yllättää monia se lian määrä, mitä iholla on aamulla sängystä noustessa. Yön aikana on saattanut hikoilla, iho on erittänyt talia ja kuona-aineita ja jopa tyynyliinasta jää jonkun verran epäpuhtauksia ihoon. Joillakin…

Read More


Kauneutta, muotia, sisustusta, käsitöitä ja muuta ihanaa naisille! (sisältää kotimaan matkailuvinkin)

04

huhti 2016

Kauneutta, muotia, sisustusta, käsitöitä ja muuta ihanaa naisille! (sisältää kotimaan matkailuvinkin)

The Butikin varasto ja showroom on muuttanut ihastuttavalle Wanhalle Asemalle Savonlinnassa. Kyseessä on siis vanha rautatieasema, joka on viime vuonna remontoitu yrityskäyttöön. Rakennuksessa on 11 yritystä eri aloilta. Kävin tutustumassa rakennuksessa oleviin muihin liikkeisiin ja jaan teille nyt parhaimpia paloja! Kuvia on paljon mutta ne kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsee Design Huvitelma – Lifestyle -myymälä ja sisustussuunnittelutoimisto, joka on pullollaan toinen toistaan…

Read More


BeautyNovember – Inspiroidu luumusta!

11

marras 2015

BeautyNovember – Inspiroidu luumusta!

Viininpunainen ja luumu ovat syksyn kestosuosikkisävyjä ja myös me Butikissa olemme aivan ihastuksissa näihin! Inspiroidu näistä sävyistä silmä- ja huulimeikkiisi. Luumun sävy sopii kaikenvärisille silmille, mutta tuo erityisesti vihreää silmää esille. Voit tehdä tällä Zao Pearly Eyeshadow 118 Plum sävyllä koko liikkuvan luomen meikin, käyttää sitä varjostukseen tai luoda ohuella siveltimellä pehmeän ja utuisen rajauksen ripsirajaan. Luumun kaveriksi sopii todella hyvin vaaleat roosaan taittavat sävyt,…

Read More


BeautyNovember

09

marras 2015

BeautyNovember

Vaikka marraskuussa harmaus ja pimeys vallitsee ulkona, The Butik odottaa innolla alkavaa pikkujoulukauden kauneutta, kimallusta ja säihkettä! Haluamme tarjota loistavan edun päivittää juhlameikkivarastosi mm. trendikkäisiin väreihin ja tasaisiin, kestäviin meikkipohjiin. Tämän viikon ajan tarjoamme kaikki meikkituotteemme verkkokaupassa ja Showroomilla -15%. Etuhintaisia tuotteita löytyy sarjoista Zao, Vita Liberata, Treat Collection ja Naturado. Edun verkkokaupassa voit hyödyntää alennuskoodilla BEAUTYNOV Ja muistathan tämän: The Butik & Zao Make-Up…

Read More


Vanhusten viikko – kauneus on ikuista

08

loka 2015

Vanhusten viikko – kauneus on ikuista

Törmäsin eräänä päivänä Nordic Style & Beautyn perustajajäsenen, Tiia Henrikssonin tarinaan hänen Alzheimerin tautia sairastavasta isoäidistään. Taudin myötä isoäitiin kontaktin saaminen oli hiipunut, mutta Tiian lakattua isoäidin kynnet vierailullaan, isoäidin kasvoille oli ilmestynyt hymy, joka oli ollut kauan kadoksissa. Heräsin ajattelemaan, kuinka tärkeää kauneudenhoito on meille naisille. Se ei välttämättä tarkoita juhlameikkiä tai kasvohoitoa, vaan aivan pientä, piristävää asiaa. Myös se, että joku antaa hetken…

Read More


Pinkin sävyinen viikko – The Butik Roosa nauha -keräys

05

loka 2015

Pinkin sävyinen viikko – The Butik Roosa nauha -keräys

Tällä viikolla vietetään Roosa nauha -viikkoa, joka huipentuu perjantaina 9.10 Roosa nauha -päivään. Syöpäsäätiön Roosa nauha – keräys tukee suomalaista, korkealaatuista syöpätutkimusta sekä neuvontaa. Lahjoitusten avulla vaikutetaan myös hoitojen kehittämiseen. Roosa nauha on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman. Vuonna 2015 Roosa nauha -keräystä vietetään jo 13.kertaa Suomessa. Tämän vuoden kampanjateemaksi valittiin välittäminen – Käsi sydämellä. Rintasyöpään sairastuu noin 4800 naista vuodessa. Sairaus koskettaa sairastuneen…

Read More


Zao meikkipäivät 26.-30.8.2015, etukoodilla -15 % alennus

25

elo 2015

Zao meikkipäivät 26.-30.8.2015, etukoodilla -15 % alennus

Zao meikkipäivien kunniaksi kerromme nyt, miksi meidän mielestämme kyseinen sarja on yksikertaisesti niin hyvä. 1. Innovaatiot & ideologia Zao Make-Up tuotesarjan kehittäjät ovat alusta saakka panostaneet tuotesarjan kokonaisvaltaiseen luonnonmukaisuuteen, ekologisuuteen ja eettisyyteen. Heidän mielestään luonnonkosmetiikka täytyi myydä luonnonmukaisessa pakkauksessa ja lopulta he päätyivät kauniiseen, kestävään ja ekologiseen bambupakkaukseen. Uudelleen täytettävät bambupakkaukset vähentävät pakkauskuluja sekä konkreettisesti pakkausten määrää. Lisäksi refill -pakkaukset mahdollistavat käyttäjille pakkausten uudelleen täytön…

Read More



Page 1 of 3123