Taina testaa: Viikko 2.

Taina testaa: Viikko 2.

Aloitimme reilu viikko sitten blogissamme sarjan, jossa Taina testaa tuotteitamme Naturado ja Rosalia sarjoista. Taina on hyvin herkkäihoinen nuori nainen, joka ei ole päässyt ihonsa ongelmista, kuivuudesta, näpyistä ja punoituksesta täysin eroon vaikka konsteja on kokeiltu vaikka minkälaisia. Nyt Tainalla on ollut tuotteemme testissä kaksi viikkoa, hän siis vaihtoi kokonaan synteettisen kosmetiikan luonnonkosmetiikkaan.

Täydellisessä muutoksessa varsinkin herkkäihoiset saattavat aluksi kokea myös negatiivisia kokemuksia ennenkuin iho tottuu tuotteisiin ja vaikuttavat ainesosat pääsevät tekemään tehtävänsä myönteisessä mielessä. Tilanteeseen vaikuttaa myös Tainan ruokavalioon tehdyt muutokset. Viikko kaksi onkin tuonut haasteita kasvojen ihon tilanteeseen, tässä hänen mietteitään kahden viikon kokeilun jälkeen:

IMG-20150220-WA0000muok

”Kuluneella viikolla kasvojen tilanne on ottanut takapakkia tuntuvasti.  Iho punoittaa voimakkaasti ja kasvoille on ilmestynyt tulehtuneita,  lähes märkäruven kaltaisia näppylärykelmiä. Kasvoja kutittaa ja  kihelmöi. Märkärupimaisuus toki osaltaan vahvistaa käsitystäni  ravinnon vaikutuksesta ihon hyvinvointiin. Lisäsinhän   vastikään maitoprotskuja päivittäiseen käyttööni.

Mutta älkääpäs huolestuko, koska en minäkään. Aion nimittäin todistaa teille kanssamatkustajille, ettei tilanteen heikkeneminen kertakaikkiaan voi johtua näistä Butikin ihanista tuotteista! MIKSI NE MUUTEN TUNTUISIVAT NIIN HYVÄLTÄ!? Päätin jättää maitotuotteet (juuri lisäämäni rahkat, raejuustot, juustot ym.) minimiin, solmia varpaani polvia myöten toivoen vaikutusten näkyvän pian, viimeistään viimeisellä testiviikolla!

Tämän hetkisessä ihotilanteessa Rosalia-voide tuntuu hieman kuumottelevan. Pintakuivuus ja hilseily on lisääntynyt. Liekö meikkivoiteen päivittäisen käytön lopettaminen on vaikuttanut? Olihan tuote kovin kosteuttava. Pintakuivuus ja hilseily sai minut kaipaamaan kuorintaa, joten suoritin ylimääräisen extrakuorinnan. Ärtyneisyydestä huolimatta, tuote ei edelleenkään tuntunut liian voimakkaalta, päinvastoin! Kasvojen iho tuntui rauhoittuneemmalta ja samettisen pehmeältä, VÄHEMMÄN punaiselta! Naamio kiristeli hieman aiempaa enemmän kuivuessaan, joka sai minut kummastelemaan purkin kyljessä komeilevaa ohjeistusta vaikutusajasta. 10 min – YKSI TUNTI. Minulle tuo kymmenen minuuttia tuntui riittävältä maksimiajalta.

Kuluneella viikolla kasvoni ovat kaivanneet lisäkosteutusta ja Karitevoin lempeyttä. Joinain aamuina olen vaihtanut Karitevoin Rosalian tilalle. Erityisesti ulkoilupäivinä vaihto on ollut erityisen toimiva, tuote pehmittää miellyttävästi tuulen ja pakkasen purevuutta.

Iltapesulla olen keksinyt niksin risiiniöljyn levittämiseen. Pisara vettä öljyn sekaan, tekee siitä helposti levittyvän. Öljyn levitys onnistuu hankaamatta ja pisara vettä todellakin riittää.

Testaus jatkukoon, kipinä on yhä kirkkaana kauniimman ihon puolesta !”

                                    IMG-20150218-WA0000muokTUBE-ARGILE-400x570

                                    Taina vihreänä Naturadon Vihreästä Savinaamiosta. Hoitoa ja hauskuutta 🙂

Lähetin Tainalle omat terveiseni:

Maitoproteiini voi juurikin näppyherkälle ja akneen taipuville aiheuttaa voimakkaan paukamareaktion. Tästä syystä suosittelen kokeilemaan niiden vähentämistä, varsinkin kun ne on nyt juuri lisätty ruokavalioon ja ihon kunto kääntyi sen jälkeen päälaelleen.

Rosalia-voide saattaa tällaisen ihoreaktion jälkeen hyvinkin tuntua kuumottavalta siinä olevien ihoa puhdistavien ainesosien takia jotka pyrkivät säätelemään ihon täydelliseen balanssiin. Karitevoilla on hyvin rauhoittava vaikutus iholla, voihan sitä käyttää mm. auringon polttamalle iholle tai vauvojen vaippaihottumiin. Suosittelenkin jättämään hetkellisesti Rosalia-voiteen pois ja rauhoittamaan ihoa karitevoilla tai yöksi tarkoitetulla risiiniöljyllä myös päivällä, joka poistaa ihosta tulehdusta.

Hyvä huomio vihreästä savinaamiosta, sille tunti on tosiaan aika huima aika, tällaista voi käyttää jossain vartalohoidoissa tai kenties vahvojen ja karheiden hiusten naamiona, mutta kasvoilla 10-15 min riittää. Yleensä kun tuote on kuivunut, tietää että voi alkaa valmistautumaan kohta poispesuun.

Rosalia-kuorinta paljastaa tässä kokeilussa tehokkuutensa ja hellävaraisuutensa. Vaikka iho on ärtynyt, kuorinta ei pahenna tilannetta, vaan poistaa kuollutta ihosolukkoa jolloin iho pääsee paremmin hengittämään. Tuotteessa oleva valkoinen savi rauhoittaa ihoa tuntuvasti.

                                                       fruits-in-vase-1444657-2-m

Kuten Taina omissa kommenteissaan ilmaisi, pelkkien ihonhoitotuotteiden lisäksi on aivan tavattoman suuri vaikutus sillä, mitä keho sisäisesti saa ravinnosta, tai mitä se ei saa. Ravintoaineiden vaikutuksesta teemme oman blogitekstin myöhemmin tällä viikolla!

Ihonhoitotuotteita vaihtaessa on hyvä antaa niille aikaa enemmänkin kuin viikko tai kaksi, varsinkin kun puhutaan luonnonkosmetiikkaan vaihtamisesta. Nyt Tainalla on kokeilussa kolmas viikko menossa. Kyselin häneltä tämän hetkisestä ihotilanteesta, ja tilanne on taas muuttunut positiivisemmaksi. Siitä seuraavassa osassa.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *