Vita Liberata – paras itseruskettava, mutta miksi?

Vita Liberata – paras itseruskettava, mutta miksi?

Osallistuin viikonloppuna upeisiin häihin Porvoon Haikon kartanossa. Perjantaina muistin, että iho voisi kaivata rusketusta ja päätin kokeilla ensimmäistä kertaa dark sävyistä Vita Liberatan itseruskettavaa lotionia kropalle. Jälleen kerran, lopputulos oli erittäin hyvä. Olen aikaisemmin käyttänyt medium sävyä mutta nyt kesäaikaan tämä dark tuntuu toimivan vielä paremmin. Yksi levityskerta riittää ja lopputuloksena on kaunis, luonnollisen päivettynyt iho.

0124pieni0144pieni

Monet bloggarit ovat viime vuosina hehkuttaneet Vita Liberata -sarjan tuotteita. Mm. W1 blogin Minna kirjoitti keväällä löytäneensä sarjasta sen täydellisen itseruskettavan. Sarjan tuotteet saavat monilta kiitosta mm. nopeasta kuivumisesta, tuoksuttomuudesta sekä tasaisesta rusketusjäljestä. Tämä ovat myös itseni mielestä top 3 asiaa. Lisäisin noihin vielä keston ja tasaisen kulumisen, sillä nyt 3 päivää tuotteen levittämisen jälkeen, on ihoni edelleen kauniin tasaisen ruskea. Ja helppous! Sitä ei sovi unohtaa. Levityskintaalla tuote levittyy tasaisesti eikä sottaa käsiä.

0043pieni

Saara Sarvas teki viime keväänä kattavan postauksen Vita Liberata tuotteiden käytöstä ja ominaisuuksista. Hän totesi mm. näin: ”KUN RUSKETUSTUOTTEEN LEVITTÄMINEN ON NOPEAMPAA JA VAIVATTOMAMPAA, KUIN VARTALON RASVAAMINEN, OLLAAN TUOTEKEHITTELYSSÄ MIELESTÄNI OIKEALLA TIELLÄ.”.

VL banneri

Vita Liberata on irlantilainen tuotesarja ja sen tarkoituksena on ollut uudistaa itseruskettavien tuotemaailma. Yrityksen toimitusjohtaja ja sarjan kehittäjä kertoo videolla mistä tuotesarja on saanut alkunsa ja miksi. Kurkkaa video täältä! Ihmisten hyvin tavanomainen mielikuva itseruskettavista tuotteista on oranssi läikikäs iho, joka haisee pahalle. Tästä mielikuvasta on helppo päästä eroon kokeiltuaan näitä tuotteita.

NIGHT-MASK-1m

Itse olen sävyllisten tuotteiden lisäksi erityisen ihastunut asteittain sävyttäviin tuotteisiin, joita ovat mm. kasvoille tarkoitettu Night Mask yönaamio (huikean ihana yövoide, joka antaa sävyä kasvoille) sekä päivävoiteeksi tarkoitettu geelivoide. Aikaisempia blogipostauksiamme itseruskettaviin tuotteisiin liittyen löydät täältä ja täältä.

Tällä viikolla tarjoamme kaikille Vita Liberata vartalotuotteen ostajille levityskintaan veloituksetta! Etu on voimassa viikon loppuun saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää varastossa.

Kauniin aurinkoista viikkoa toivottaa,

Katja



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *